Terraviiva

Terraviiva on keraamikko Minna Komulaisen (s. 1968) käsintehtyihin laattoihin erikoistunut keramiikkapaja Rymättylän Poikossa. Vuonna 2007 toimintansa Turussa aloittanut Terraviiva on kehittänyt oman tavan tehdä laattoja käsityönä korkeapolttoisesta massasta. Vaikka kuva- ja värimaailma onkin täysin erilainen kuin Välimeren maiden laatoissa, ne ovat olleet innoittajana ”oman maailman” luomisessa alusta lähtien. Terraviivan yrittäjä, keraamikko Minna Komulainen on asunut Ranskassa kaksi vuotta ja yliopisto-opintojen ja keramiikkaharjoittelun myötä myös Italia tuli rakkaaksi. Laattoihin Minna ihastui lomamatkalla Portugalissa vuonna 2000, jossa hän näki miten laattoja on ennen on tehty käsityönä. Minna hakeutuikin keramiikkaopintojen pariin saman vuonna ja valmistui artesaaniksi Tammelan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta v. 2003. Ensimmäisen tutkintonsa hän suoritti Turun yliopistossa, josta hän valmistui filosofian maisteriksi (Ranskan kieli ja kulttuuri) v. 1996.

Terraviivan laattoja käytetään keittiöissä ja kylpyhuoneissa enimmäkseen teollisten laattojen joukossa, mutta tilauksesta Terraviiva tekee myös kokonaisia laatoituksia ja korjauslaattaprojekteja. Laattojen lisäksi Terraviiva on tehnyt vuosien mittaan astioita lukuisiin ravintoloihin ja kahviloihin.

Terraviiva järjestää Poikossa Rymättylässä erilaisia työpajoja yksityisille ryhmille sekä yleisiä työpajoja joista tiedotetaan pääosin instagramin sivulla @terraviiva_café. Pikkuhiljaa kurssitoiminta siirtyy Terraviiva Cafén alle, vain keramiikkaan liittyvä teidottaminen jää facebookiin ja Instagramiin sivulle Terraviiva.

Esimerkkejä tehdyistä laatoituksista ja muistakin töistä löytyy Facebookista ja Instagramista sivulta Terraviiva.

Yhteystiedot:

Terraviiva
Minna Komulainen
Leiklahdentie 160
21130 Poikko

minna.komulainen@terraviiva.fi
050-34 20 890

AJANKOHTAISTA:

Pajamyymälä Poikossa on avoinna ainoastaan pop up -kahviloiden ja työpajojen yhteydessä. Kesällä 2024 Terraviiva Café on auki viikonloppuisin 29.-30.6., 27.-28.7. ja 24.-25.8. klo 13-17.

Huom! Verkkokauppa on jälleen toiminnassa!

Ecolocal Marketilla on myös verkkokauppa.www.ecolocalmarket.fi/terraviiva

Butik Blinkka lähettää myös tuotteita, tiedustele: info@blinkka.fi